Kun joku on joskus sanonut että vanhemmuus ja äiteys on parasta maailmassa,on se ollut oikeassa,mutta se joka on niin sanonut on unohtanut mainita myös sen kuinka rankkaa se myös voi joskus olla, ei en valita koska se antaa myös niin paljon samalla,mutta on niitä rankkojakin aikoja.
Tottakai olen onnellinen siitä että minulla on maailman ihanin/kamalin lapsi. Kamalimmalla tarkoitan niitä päiviä kun se "känkkäränkkä" tulee kylään ja elämä ei olekkaan enään niin ruusuista. Mutta myös olen iloinen siitä että olen itse kasvanut ihmisenä ja oppinut arvostamaan niitä ihan pikkuriikkisiä asioita elämässä. Kun kuitenkin se taitaa olla niin että elämän pienet asiat/teot yhteensä ovat se juttu. Mutta siinä se minun osuus.
Kerrompa teille kuinka minun elämäni rakkaus on kasvanut ihan hurjaa vauhtia. Maijuhan syntyi kesäkuussa 2011. ja nyt tällä hetkellä hän on 3,5vuotias ihana ja kerkeävä tyttö.
Päivät hänen kanssaan ovat ihan kaikkea muuta kuin tylsiä arkipäiviä. On ihana huomata jotenkin kuinka toinen kehittyy ja kasvaa. Sitä kun ei niin omalla kohalla välttämättä hoksaa tuota "kasvamista.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhcJ_V4k_bcCd9YLi_gmvqW9tGxo7fjrRxReq0WAisHqpfwNG8EmwEwv6lu_VJxmChLYUyhdJKs85POGMjh-RtRGzOkgZyrnRBmdqdNgrKgpLi3KfZSYVv1hi8u_QP6TW2EZKRo7t_2EQ/s1600/10552022_10202463833345881_113346604_n.jpg)